Valmentaja on paras panostus itseesi!

Oma valmentaja on ollut parasta mitä olen itselleni ostanut! Joka viikko sunnuntaina saan sähköpostiini seuraavalle viikolle ikioman treeniohelman. Tätä edeltää viestittely ja noin kerran kuukaudessa tilannekatsaus puhelu. Ja toki ennen koronaa myös olemme valmentajan kanssa face-to-face tavanneet. Kun tavoitteet urheilun suhteen on korkeat ja että oma osaaminen ja aika tavoitteellisen treeniohjelman tekemiseen ei riitä, on valmentajan ottaminen vain yksikertaisesti ykkösjuttu. Mutta ohjelman saamistakin tärkeämpää on kaikki tuki, mitä saan!

Cooper siirtyi toukokuun 15 päivään ja varmasti hyvä niin. Nimittäin talvikausi on vedetty peruskestävyyttä. Oli tarkoitus tosiaan osallistua Finlandia hiihtoon. Helmikuun puolenvälin tienoilta alkaen, on treeniohjelmaa muutettu tukemaan suurta tavoitettani cooperissa. Ja nyt näin huhtikuun alussa voi sanoa, että 6 viikkoa takana ja huomaan tuloksia. Jaksan jälleen painaa kovilla sykkeillä. Noin 150 sykkeellä juoksen 5 min 50 s/km ja 160 sykkeellä näyttäisi nyt menevän 5 min 30s/km. Parasta vielä, että juoksu tuntuu todella helpolta erityisesti maantien puolelle, kun pyörätieltä vaihtaa. Tulevanan viikonloppuna on tavoitteena juosta 4km 175 sykkeellä ja ottaa aika valmentajalle.

Maksimisykettä olemme maaliskuun ohjelmissa joutuneet hieman välttämään johtuen sarjoittaiseen päänsärkyyni aloitetusta uudesta estolääkkeestä. Aluksi muutaman viikon ajan sykkeet tuntui nousevan lääkkeen vaikutuksesta, mutta nyt ei ole enää onneksi tätä ongelmaa. Myös lääkkeen aiheuttama väsymys, joka tuntui myös lihaksissa, on kadonnut. Tuntuu siis jälleen ihan älyttömän hyvältä treenata ja vielä kun rauta-anemiakin viime vuoden keväältä, on muuttunut vain matalaksi ferritiiniksi ja hemoglobiiniksi. Olen syönyt säännöllisesti rauta-tabletteja sekä monivitamiineja. Viime syksynä ilmeni myös, että D-vitamiinikin oli päässyt alle alarajan valumaan. http://www.puhti.fi kautta ostin itselleni vuosi sitten ensimmäisen tutkimuksen kerran terveystarkastuksen ja se kannatti. En todellakaan olisi osannut ymmärtää, että kylmät kädet ja jalat, valtava väsymys kuukautisten aikaan, mielen alavireisyys ym. vaivat johtuivat matalasta ferritiinistä. Hyvin nopeasti edellä mainitut vaivat hävisi, kun aloitin rauta-tablettien säännöllisen syömisen lääkärin määräyksestä.

Maaliskuussa juoksin 218 km. Treeneissä on ollut joka viikko peruskestävyyttä sekä vauhtikestävyyttä sekä jonkin verran maksimisykettä. Vauhtikestävyyttä olen treenannut sekä ylä että alarajoilla. 1-2 kertaa viikossa teen lihaskuntoa. Teen noin 10 eri liikettä ja kaikkia liikkeitä 3 sarjaa. Sarjojen pituutta olemme vaihdelleet. Välillä pienillä painoilla noin 20 liikettä ja välillä taas isoilla painoilla lyhyitä sarjoja. Kävelen myös noin 20-30 km viikossa, joka on mahtavaa palauttavaa liikuntaa erityisen helposti tukkoon meneville pohkeilleni. Jostain syystä pohkeet tuntuu välillä niin tiukoilta, että kertakaikkiaa en pysty juostu. Tässä päästään ongelmaani venyttelyyn, jossa olen todella surkea. Venyttelyä on treeniohjemaani kirjattu joka viikko ja olen saanut videot tähän sekä lähiohjausta, mutta en vain käsitä, miten sen onnistun jättämään väliin. Teen venyttelyä, kun sattuu ja minulla on ongelma. Tässä on todellakin kehittymisen paikka.

Lumet ovat sulaneet lähes kokonaan ja golf-kenttä näkyy. En malta odottaa, että kausi alkaa! Aamut kentällä ovat ehkä jopa parempia kuin ”juoksupoluilla”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

RAPAKUNTO

Se kehonpainoharjoittelublogi...

kuolemawasherehome.wordpress.com/

Havaintoja ja ajatuksia surusta, kuolemasta ja elämästä vauvan kuoleman jälkeen. Huumoria revitään sieltä mistä sitä on revittävissä. Muuten ei kestä.

Run as fast as you can - juoksublogi

elämän elementit tasapainossa

FlowSister

Joogaa, juoksua ja kokonaisvaltaista hyvinvointia / IG @flowsistersusannajussila

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: