Voiko laihtua 15 kg kolmessa kuukaudessa?

on

Huhtikuussa 2014, päätin, että nyt nämä extra kilot lähtevät. Ylipainoa oli 15 kg ja se oli kyllä ihan rasvaa vain, joka myös näkyi myös rasvana tässä 160 cm mittaisesssa naisessa. Pelkkä liikunta ei huhtikuun aikana tuottanut mitään tulosta vaa’alla. Ehkä senttejä lähti, kuka tietää, kun en mitannut. Mutta mitään ei tapahtunut siis. Päätös ja takana seisominen, puuttuivat edelleen. Aikaa toki elämänmuutos vaatii, mutta olen niin malttamaton, että se ”aika” oli käsitteenä minulle liian pitkä. Heinäkuun lopussa 2014 oli tilanne täysin toinen ja syksyllä 2014 coopertestin tulos oli 2690 m. Mitä tapahtui ja miten ihmeessä?

Ruokailuun oli siis tartuttava ja se päätös muuttaa koko päivän ruuan sisältö tapahtui toukokuun alussa. Aamun aloitin aktiivisesti liikkuvan ystäväni ohjeilla. Klo 4.30 aloitin päivän juomalla puolilitraa vettä, jonka jälkeen kiskaisin parilla lusikallisella 200 g Valion mansikka rahkan ja viimeisty kahvilla. Ja voin kertoa, että kohta olikin jo nälkä. Mutta nyt en antanut periksi. Seuraus oli hirvittävä päänsärky koko päivän. Migreeni ihmisen helvetti oli siis irti. Mutta periksi ei siis annettu. Lounas sisälsi runsaan määrän salaattia, avokadon sekä kanaa. Koko oli ehkä 400g. Joskus siinä oli hiilareita jossain muodossa, joskus ei. Mitään salaatinkastikkeita en lisännyt. Päivällinen oli vuorossa noin klo 16 samalla sisällöllä kuin lounas ja iltapala oli tarjolla noin klo 19 ja jälleen sain purkin rahkaa. Eli ei yhtään ihme, että olo oli täysin kamala, ihan liian vähän energiaa ja liikkunnan määrä vain kasvoi siinä vähäisen syömisen rinnalla. Muutaman kerran kiskaisin pari sipsiä tai ruisleivän noin klo 14, kun tuntui siltä, että nälkää ei vaan voi sivuuttaa. Kummallista kyllä, tämä hirveä nälkä sekä päänsäryt ja migreenit katosivat täysin yllättäin toukokuun loppuun mennessä. Keho tottui tähän.

Liikuin toukokuun lopussa 2014 päivittäin vähintään 20 000 askelta, jotka pitivät sisällään vähintään 5-8 km juoksulenkin kera vauvanvaunujen sekä kävelylenkit lasten kanssa. Joskun juoksin jopa kaksi kertaa päivässä. Sitten tuli kuvioihin HIIT-treenit. Aloin päivittäin etsimään erilaisia treenejä ja löysin Youtubesta erilaisia HIIT-treenejä kestoltaan 20 min – 45 min. HIIT-treenit suoritin 2 viikossa. Kuulemma enempää ei saanut tehdä, kertoivat ystäväni. Keksin myös vatsalankku haasteen.

Minkälainen oli HIIT-treeni sisältö? Näytän esimerkin. Tämä video tässä alla oli todellakin nimensä mukaan ”brutaali”. Miehenikin innostui tätä treeniä tekemään tosin ei kyllä siinä määrin kuin itse sitä tein.

20 000 askelta päivässä, muuttui tavoitteeksi ja sitten tavoite olikin yhtäkkiä 25 000 askelta. Kesäkuussa alkoi näkyä tulokset reippaalla tahdilla. Painoa oli lähtenyt niin, että kesäkuun alussa oli noin 7 kg painoa huvennut. Ja heinäkuun lopussa oli viimeisetkin 8 kg pudonneet jonnekkin. Niin vain se kaikki tapahtui näin vain yhtäkkiä ja yhteensä 15 kg kolmessa kuukaudessa oli aidosti kadonnut! Olo oli mitä mahtavin!

Haasteet, niitä rakastan. Niiden voimalla tsemppaan itseäni. Olen niin voitontahtoinen, että se ajaa minua eteenpäin. Otinkin siis kesällä 2014 vastaan vatsalankkuhaasteen. Pitkän treenin jälkeen lankutin 8 minuuttia. Ainakin melko lähellä oikeaa asentoa, oikeasti pystyin tähän. Opin myös päälläseisonnan sekä sen aikana osasin myös tehdä spagaatin. Myös seinää vasten käsillä seisonta sujui.

Seuraavaksi päätin, että nyt juoksen cooperin ja teen sen, mitä en koskaan ollut tehnyt eli juoksen hyvän ellen erinomasen tuloksen. Elokuussa 2014 olikin aika katsoa, mitä tämä kaikki kevään ja kesän tekemiseni vaikuttivat juoksutulokseen ja tuo tulos 2690 m oli minulle suuri voitto. Myös se, että vertaillessani tulosta ikäryhmäni tuloksiin, sai minut hyppimään ja teki suorastaan onnelliseksi. Tulos oli hyvä ellei jopa erinomainen. Edellinen cooper oli 2008 keväällä. Tällöin olin edellisen kerran yrittänyt opetella liikkumaan ja syömään. Tulos oli 2400m. Kerron tästä vuodesta 2008 joskus toiste.

Se mitä neljän kuukauden aikana tapahtui oli aivan uskomatonta minulle. Sain paljon ja enemmän ja erittäin nopeasti. Parasta oli se, että minulla oli itsevarma olo, olo oli myös kaikinpuolin henkisesti sekä fyysisesti mahtava sekä jaksoin tehdä kaiken mitä halusin. Useammat lähipiirissä kannustivat, mutta tosiaan epäilijöitäkin tahdilleni riitti. Epäiltiin, että jaksanko. Olen kiitollinen näistä epäilyistä, koska olen se joka rakastaa haasteita ja päätin näyttää epäilijöille, että JAKSAN!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s